Ariadne 2016-2024

- 11 minuutin lukuaika - 2136 sanaa

Reilut kahdeksan vuotta sitten lokakuussa 2016 kirjoitin Hampurissa nimeni kauppakirjaan jolla Ariadne siirtyi omistukseeni.

Kuluneen kahdeksan vuoden aikana on kaikenlaista tapahtunut ja kuten normaalia on,a kaikki ei ole ollut pelkkää auringonpaistetta.

Moni varmaan pohtii - kuten minä tässä jutussa - onko tässä ollut mitään mieltä, mutta sitä ei yleensä kannata harrastuksista puhuttaessa miettiä. Ainakaan hirveän vakavasti. Kuten Warren Zevon (R.I.P.) sanoi viimeisessä tv-esiintymisessään “Enjoy every sandwich”.

Kaupanteko

Allekirjoitin kauppakirjan Ariadnesta lokakuussa 2016 eli reilut 8 vuotta sitten. Ariadnen strategisia tietoja: Köli laskettu 1964 pituus 12,55m leveys 3,56m syväys 1,80 paino 11 000kg Toppiriki, isopurje 33m2, genua 42m2 Runko terästä, paksuus 3,5mm-4,5mm, kölin alueella 5,0mm-6,0mm Tiikkikansi tuplavanerin päällä, kokonaispaksuus 45mm, tehty 1997 Moottori Mercedes-Benz OM636, 42hv

Myyjänä oli Ariadnen toinen omistaja, herra Hartwig Breuss. Ikää hänellä oli yli 80 vuotta ja hän oli ostanut Ariadnen aikoinaan kaveriltaan, Horst Vogelierilta joka Ariadnen rakennutti 1964. Horstilla oli Hampurissa kameraliike ja sen ansiosta Ariadnen ensimmäinen vesillelasku on tallentunut kaitafilmille jonka Hillmar, Hartwigin poika digitoi. Rakentajana toimi suunnittelijan telakka eli Paul Böhling Yacht- und Bootswerft Hampurissa. Rakentamista rahoitettiin viemällä telakalle kassikaupalla rahaa useaan otteeseen. Ariadnen kotisatamana oli Hampurin SVAOe Wedelissä ja sataman ensimmäisessä valmistuneessa hallissa Ariadne myös talvehti. Vuonna 1965 Ariadnen sitloodaa remontoitiin toimivammaksi Mathiessen & Paulsen telakalla jossa levankia nostettiin, sitloodaan tuli “hanskalokerot” ja sitloodan vinssipari sai yhden parin lisää. Ensimmäinen omistaja ei varmaankaan olisi Ariadnea myynyt 60-luvun lopulla ellei hänen kameraliikkeensä olisi mennyt konkurssiin.

Allekirjoittamassani kauppakirjassa sovittiin, että Ariadne nostetaan ylös Hampurissa vanhalle paikalleen halliin ja myyjä tekee myös kevätkunnostuksen, vesillelaskun sekä rikauksen. Lisäksi sovimme suullisesti, että saan luotsiapua Kieliin josta ajatuksissani purjehtisimme Ariadnen kotiin alkukesästä 2017.

Hampuri

Vaikka kauppakirjassa sovimme, että Ariadne on myyjän toimesta purjehdusvalmis keväällä 2017 päädyin tekemään muutaman kunnostusretken Hampuriin keväällä 2017. Koska lentäminen ei tullut kysymykseen työkalujen ja tarvikkeiden roudauksen vuoksi, jäi vaihtoehdoiksi auto ja Finnlines Travemundeen tai Ruotsinlaiva Tukholmaan. Autoiluhan on meikäläiselle lähes lepoa, siksi päädyin Turku-Tukholma Ruotsinlauttaan eli aamulautalla Tukholmaan ja sieltä yön yli E4 valtatietä Tanskan kautta Hampuriin jossa perillä olisin seuraavana päivänä iltapäivällä. Majoituin Breussin kotitaloon, alakerrassa olevaan konttoritilaan jossa palvelu pelasi mallikkaasti, siellä oli jopa oma jääkaapi jonka olutvarasto pysyi hyvin pöivitettynä ja aamulla Ariadnelle lähtiessä eväät ja täysi kahvitermos odottivat eteisessä. Itse kevätkunnostus sujui lämpimässä hallissa mukavasti, kunhan opin, että hiomistöille oli varattu omat päivät. Vielä tuntemattoman Ariadnen kevätkunnostuksessa suurin osa ajasta kului aluksen ja sen rakenteen opiskeluun. Koska Bremen oli lähellä Hampuria (n. kahden tunnin ajomatka) tuli siellä vierailtua muutamia kertoja sillä siellä oli SVB, monipuolisin ja kattavin venetarvikeliike. Hampurissakin venetarvikeliikkeitä oli, mutta SVB vei kirkkaasti voiton valikoimillaan.

Kevään aikana varmistui miehistön kokoonpano Kiel-Hanko purjehdukselle, meitä olisi kuusi: minä, Jari, Piccu, Markku, Aimo ja poikansa Tuomas. Viimeisellä pösömatkalla Hampuriin mukanani oli täysi autollinen varusteita, mm. 45L päivätankki ja siihen sähköinen siirtopumppu, uusi Webasto, kunnostetut genua ja isopurje ja kaikkea muuta mahdollista. Vesillelasku oli 20. huhtikuuta aamukahdeksalta ja masto nostettiin iltapäivällä jolloin vuorovesi oli sopivasti ylhäällä maston nostoa ajatellen. Paluumatka pösöllä kotiin alkoi heti seuraavana päivänä ja ennen sitä tarkistusmatka laiturissa lepäävälle Ariadnelle ehkä ennusti tulevia ongelmia sillä merivesipumppu tiputti hiukan merivettä.

Kotivesille

Viimeisen matkan Hampuriin tein lentäen toukokuun 1. päivä ja pari päivää ajelin vuokra-autolla etsien provianttia jottei kaikkea tarvitsisi hankkia Kielistä jonne Jari, Piccu, Markku, Aimo, ja Tuomas olivat tulossa perjantaina 5. toukokuuta. Olav, Hartwigin poika, ja minä valmistauduimme “purjehtimaan” Ariadnen Kieliin.

Hampuri-Kiel purjehdukselle oli varattu aikaa kaksi päivää sillä Kielin kanavan pituus on n. 60 merimailia. Lähdimme matkaan keskiviikkona 3. toukokuuta. Purjehduksen aikataulu meni uusiksi heti puoli tuntia Hampurista lähdön jälkeen sillä moottorin merivesipumppu alkoi vuotaa reippaasti. Viritin sen tilalle sähköisen hammasrataspumpun jonka olin ajatellut polttoaineelle - mutta jätin vanhan paikoilleen kampiakselin päähän - sillä aikaa kun Olav purjehti kohti Brunsbuttelia. Ensimmäisen päivän purjehdus päättyi ennen aikojaan heti Brunsbuttelissa kun moottori pysähtyi kesken ajon n. 10 000 euron hintaisella metelillä. Pelko osoittautui onneksi turhaksi sillä syyksi paljastui vain vanha merivesipumppu joka oli leikannut kiinni. Tähän selvittely-ja-korjaustyöhön kului kuitenkin niin kauan aikaa, että yövyimme Brunsbuttelissa. Seuraavan päivän aikana moottori oireili polttoaineen saannin kanssa mutta pääsimme Kieliin myöhään iltapäivällä.

Miehistö saapui perjantaina aamupäivällä ja seuraavat 24 tuntia kului hankintoja tehden ja polttoaineen saannin varmistamisessa. Sen ratkaisimme siten, että runkotankista läheltä polttoaineen pintaa imimme tankillisella öljynvaihtopumpulla - tilavuus 4 litraa - ja kaatamalla puhdas polttoaine tuomaani 45L päivätankkiin, keskimäärin neljä-viisi pumpunn säiliöllistä per sessio. Tämän pumppausoperaation tulisimme toistamaan matkalla tarpeen mukaan.

Kielistä lähdimme lauantaina 6.5. alkuiltapäivästä kevyessä tuulessa. Yhden yön yli purjehdittuamme päädyimme reippaassa tuulessa kryssaamisen jälkeen - järkyttävä luovikulma! - Bornholmin Hassleen. Ohjelmassa oli kaupassa käynti, lämmittimen asennus ja ruokailu paikallisessa rantabaarissa.

Matka jatkui seuraavana aamuna ja yksi merkittävä mieleenpainunut hetki on saapuminen Öölannin ja Ruotsin rannikon väliin yöllä jolloin olin vahdissa Markun kanssa. Tuuli oli idän ja kaakon välistä, perin reipas sillä nopeus oli välillä 10 solmua. Ruori oli raskas, sen huomasi ruorissa olleen Markun huohotuksesta ja hän kehottikin vetämään genuaa sisään ruorin keventämiseksi. Iso genua tosin laittoi pahasti hanttiin ja ehdotin josko sitä rullaisi sisään neliöiden vähentämiseksi. Sekin osoittautui mahdottomaksi. Syynä oli toinen genustaagi joka kietoutui styyran halssilla genuan ympärille kun sitä rullasi sisään. Tuuli onneksi laantui ja aamulla Kalmar ohitettiin jo leppeässä ja viileässä, muutama plus aste, kelissä.

Toinen mieleenpainuva hetki on Landsort jossa pysähdyimme Hasslesta lähdön jälkeen seuraavaksi. Sataman henkilökunta lämmitti meille saunan ja ravintolaretken jälkeen jatkoimme matkaa. Alkuyöstä Ruotsin laivaston alus seurasi meitä - varmaankin valoitta purjehtimisen takia - ja Piccu keskusteli ansiokkaasti heidän kanssaan VHF:llä ja lopulta he toivottivat meille hyvää matkaa.

Hankoon saavuimme 12.5. perjantaina ja ohjelmassa oli sauna Itämeren portissa ja illallinen Origossa. Piccu, Markku ja Jari siirtyivät lauantaina kumipyörille ja purjehdin Ariadnen Inkooseen Aimon ja Tuomaksen kanssa 14.5. Kuten kirjoitin bulessa 2017: “helvetin hieno matka”.

Kunnostukset

Ariadnen myötä Johannan puutyöt vaihtuivat osittain terästöihin. Ensimmäisen Suomen talven jälkeen onnistuin löytämään reiän vesilinjan alapuolelta; naputtelin ruosteita pois sisäpuolelta ja taltta meni pohjasta läpi. Ostoslistalle tuli siten puikkohitsikone. Sellaiseksi valikoitui Italian ihme joka heitti pyyhkeen kehään kahden vuoden kuluttua. Tästä viisastuneena päädyin Kemppiin enkä ole katunut muuta kuin sitä, etten heti kyseistä hitsiä hankkinut. Teräsveneessä rungon paksuuden mittaaminen on arkipäivää ja sain sitä varten työkaverilta saksalaisen ultraäänellä toimivan teräksen paksuusmittarin. Se on ollut korvaamaton apu kun tarkistan rungon kuntoa ja tällä hetkellä se alkaa olla täysin läpikäyty. Tässä muutamia remontteja kahdeksan vuoden ajalta:

Läpiviennit

Ariadnen kaikki läpiviennit vaihtuivat Truedesignin läpivienteihin ja hanoihin jotka ovat komposiittia. Mietinnässä olivat myös pronssiset läpiviennit ja venttiilit, mutta korroosion vuoksi en niihin päätynyt. Leikkasin rälläkällä jokaisen läpiviennin pois ja hitsasin niihin paikkapalat sillä uudet läpiviennit eivät ole samoissa paikoissa. Venttiileissä on rajakytkimet ja niille asensin merkkivalot jolloin venttiilien asentoja ei tarvitse muistella.

Runko

Teräsveneet ruostuvat sisäpuolelta, ja niin on asianlaita myös Ariadnessa. Runkoon olen vaihtanut terästä parin neliön verran. Osa on mennyt ohuiden kohtien korjaamiseen ja osa uusiin osiin. Esimerkiksi pilssi potkuriakselin matkalta (n. 80 cm) sai uutta 4mm terästä rungon molemmille puolille kohtaan jossa pilssivesi oli maannut kymmeniä vuosia. Runko oli niiltä kohdin ohentunut pahimmillaan 2mm paksuiseksi. Nyt se on 4mm.

Ariadnessa on iso polttoainetankki. Se on osa runkoa ja sen tilavuus on 300L. Sen pohjasta, joka on samalla kölin alaosa, löytyi kaksi pientä reikää joiden korjaamisessa vietin melko tovin vuonna 2019. Näkyvimpiä muutoksia rungossa taitaa olla pilssin madaltaminen. Pilssi polttoainetankin edessä on syvyydeltään kölin osalta reilun metrin ja madalsin sen puoleen eli alaosa on umpinainen, tarkastusluukuin varustettu tila. Syynä remonttiin oli syvän pilssin puhdistamisen, kuivaamisen ja maalamisen mahdottomuus.

Keulapotkuri

Ariadne on 12,55m pitkä pitkäkölinen vene ja sen kääntäminen ahtaassa satama-altaassa vaatii hermoja ja kokemuksen tuomaa taitoa, puhumattakaan siitä mitä sen hallittu peruuttaminen vaatii. Olen manöövereihin jo tottunut, tosin alkukesinä piti useaan otteeseen satamaan tultaessa jättää erinomainen laituripaikka pois laskuista sillä se oli joko liian ahtaassa paikassa, tuuli oli oikukas tai vastaantuleva neuvoja lateleva veneilijä pilasi lähestymisen. Mielessä pyöri useita vuosia, että keulapotkuri saattaisi auttaa. Päätös keulapotkurin hankkimisesta syntyi lopulta vuonna 2020. Vaikein vaihe oli paikan valinta ja putken reikien tekeminen, suoria pintoja kun ei ollut missään mittauksia helpottamassa.

Keulapotkuria valitessani en säästellyt sen tehon suhteen. Tämä oli erinomainen päätös sillä lopputulos on erinomainen. Keulapotkuria varten asensin keulaan kaksi 100Ah AGM akkua jotka antavat virtaa myös ankkuripelille.

Moottori

Olin Hampurissa kontannut Maschinraumissa eli moottoritilassa puhdistamassa pilssiä, sinne kun pääsi vain salongin puolelta ovesta. Samoin moottorin huoltoa varten se oli ainoa reitti jos mieli esimerkiksi puhdistaa öljynsuodattimen tai vaihtaa vaihdelaatikon öljyt. Tilaa huoltotoimille oli hyvin, mutta helpompi pääsy moottorille on aina hyvä asia. Siitä syystä ja mahdollista moottorinnostoa ajatellen tein sitloodan pohjaan luukun jonka koko on luokkaa 70x110cm. Käytännössä sahasin sitloodan pohjasta kyseisenkokoisen palan pois, lisäsin tammipalkit reiän ympärille ja tein siihen sopivan luukun. Tämä luukku tuli oikeuksiinsa kun nostin moottorin pois syksyllä 2022 remonttia varten. Moottori siirtyi autotalliini jossa purin sen talven aikana, käytin kampiakselin, sylinterilohkon ja sylinterikannen koneistamossa ja kasasin moottorin käyttämällä paljon uusia osia. Moottoriremontti ei mennyt täysin suunnitelmien mukaisesti, sillä projektia kampittivat virheelliset uudet osat ja ajoitusmerkkien puuttumiset.

Kesät, menneet (ja tulevat)

Kesäpurjehdukset ovat vieneet meidät Ahvenanmaalle, mutta eivät pidemmälle, vielä. Mitään tarkkoja suunnitelmia emme purjehdusretkien kohteiksi ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tehneet vaan säät ovat sanelleet minne ja kuinka pitkälle purjehdimme.

Tähän mennessä pajaamisen runsas on vähentänyt kesän purjehduspäiviä reippaasti. Voisi jopa sanoa, ettö pajaamisesta on tullut tapa, onneksi ei sentään yhtä suuritöinen kuin Johannan uusi tiikkikansi alusta loppuun. Vesillelasku on tapahtunut useimmiten vasta juhannusalusviikolla joten käytännössä purjehdukset eivät ole alkaneet ennen heinäkuuta. Koska valmisteluihin on mennyt helposti ainakin ensimmäinen lomaviikko niin tehokkaita purjehdusviikkoja on ollut noin kolme sillä lomat ovat tyypillisesti päättyneet heinäkuun lopulla.

Tiukkoja purjehdusaikatauluja ei kovin montaa ole ollut, yksi oli esimerkiksi vuonna 2021 jolloin olimme sopineet tapaamisen Jurmoon Tiiran ja Ballerinan kanssa tietyksi päiväksi. Lähtömme tietysti viivästyi reippaasti joten aikaa ei ollut kuin neljä päivää ja siten purjehduksen reitiksi tuli Inkoo-Elisaari-Källviken-Rosala-Jurmo. Kelit olivat onnistuneen suotuisat ja saavuimmekin neljäntenä päivänä Jurmoon heti puolen päivän paikkeilla. Jurmosta matka jatkui Ahvenanmaan suuntaan perinteisellä rela-periaatteella.

Toinen tiukahko aikataulu oli viime kesänä kun purjehdimme Ariadnen Inkoosta Långholmiin joka on Houtskärin pohjoispuolella. Tarkoitus oli viedä Ariadne kesäsatamaansa jolloin sieltä olisi helppo lähteä lomapurjehdukse(i)lle lännen suuntaan. Matka taittui heinäkuun alussa suht’ helposti kolmessa päivässä: Inkoo-Byxholmen-Stenskär-Långholm. Myös paluupurjehdus sujui kolmessa päivässä. Periaatteena näillä siirtopurjehduksilla oli mennä pitkälle jos keli sallii ja kyllähän se salli.

Täytyy myös myöntää, että Kiel-Hanko purjehdus oli sekin aikataulultaan melko tiukka. Se muotoutui sellaiseksi huomaamatta, sillä veneessä vallitsi tekemisen meininki, miehistöä oli riittävästi ja säät suosivat. Tosin muutama pläkäpäivä olisi voinut olla tuulisempi ja lämpötila lämpimämpi kuin pari plus-astetta.

Tulevan kesän ohjelma on - kuten aina aiemminkin - tällä hetkellä suunnittelematon, tosin jotain pientä on jo ajatuksissa. Tiedä vaikka katsastaisi jopa länsinaapurin vesiä edes pikaista vierailua silmällä pitäen. Varsinkin kun autopilotti toimii muutaman testipurjehduksen perusteella ihan hyvin.

Ajatuksia

Kannattiko tämä? Tekisinkö uudestaan? Tätä kysymystä voisi pyöritellä ikuisesti ja vastaukset vaihtelisivat päivästä ja fiiliksestä riippuen ehdottoman ein ja kiistattoman kyllän välillä. Koska minulla on kuitenkin muutakin tekemistä ja tiedän mitä juupas-eipäs pohdinta saa aikaiseksi niin vien tätä kirjoittaessa aloittamani pohdinnan saman tien päätökseen. Ehdottomasti kyllä. Ariadnen vauhdin noustessa yli seitsemän solmun pajaamiset unohtuvat perin nopeasti. Vauhdissa ei Ariadne uudemmille veneille tietenkään pärjää, mutta vauhtihan on vain osa purjehtimisen riemua.

Alunperin oli veneen vaihtoon painavana syynä siirtyä muuhun kuin puuhun runkomateriaalina. Tarkoitus oli rauhoittaa keväistä stressiä saumojen aukeamisista, toukokuun alkupuolella kun oli melko usein helteinen viikko tekemässä pahojaan. Teräs valikoitui materiaaliksi sattumalta, kun törmäsin Ariadnen ilmoitukseen. Sitä ennen oli aika ajoin putkahtanut ruudulle ainakin alumiinisia ja lasikuituisia veneitä. Hakukriteereissä ei yleensä materiaalia ollut, enemmän hakusessa oli klassikko max 70-luvulta ja pituus yli 10 metriä. Kuten yksi puolituttu sosiaalisessa mediassa lohkaisi; jokaisella materiaalilla on ongelmansa. “Wood rots, steel rusts and glassfiber delaminates.” Mahdollinen ja todennäköinen remontoinnin tarve oli siten sisäänkirjoitettu jo hakuvaiheessa. Vanhempi vene tarkoitti samalla, että remontointikohteita saattaisi olla useita mukaan lukien kaikki mahdollinen varustus. Ariadne oli sisustukseltaan täysin ja varustukseltaankin osin perin lähellä 60-lukua ja se oli yksi ratkaiseva tekijä hankintapäätöksessä. Tosin se samalla tarkoitti varustuksen osalta suurta päivitysoperaatiota. Se on edelleen työn alla, ja se ei ihan heti taida loppua. Onneksi tiikkikansi ja muut puuosat olivat hyvässä kunnossa ja eivät kaivanneet kuin normaaleja puuveneen kunnostustöitä eli hiontaa ja lakkausta. Puuveneen kunnostusfiiliksiin on siten helppo palata, sillä lakkapintaa on runsaasti.

Usein olen kuullut, että veneen omistajalla on kaksi hyvää päivää: veneen osto- ja myyntipäivä. Omassa tapauksessa se tarkoittaa sitä, että vähintään ainakin yksi hyvä päivä on vielä odotettavissa. Tähän mennessä Ariadnen aiheuttamia huonoja päiviä ei hirveän montaa ole ollut, ja suurin osa niistä taitaa kohdistua moottoriremonttiin. Tekemistä riittää varmaan edelleen, työläin sellainen taitaa olla veden runkotankin sisäpuolen pinnoituksen uudistaminen. Se ei onneksi ole mitenkään akuutti, ja saattaa ihan hyvin jäädä myös tekemättä.

Nyt kun keväisin on “ylimääräistä” aikaa aiempaan verrattuna, voi vesillelasku olla mahdollista jo alkukesällä, tiedä vaikka jo keväällä eli toukokuun puolella. Ariadnen remontointi jäänee normaaleja kevätkunnostuksia lukuunottamatta aika vähiin, toivottavasti. Aika näyttää sillä remontoinnin vähenemisen pitäisi näkyä purjehduspäivien lukumäärässä. En ole niitä ajatellut vähentää, päinvastoin. Onneksi remontteja miettiessä noudatan nykyään mieleeni syvälle painunutta Wooden Shipsin Peter Gregsonin kymmenkunta vuotta sitten tokaisemaa kommenttia veneen kunnostamisesta ja purjehtimisesta: “You know, sometimes you just have to stop working with the boat and instead, go sailing with her.”

Edellinen -> Vuoden 2023 purjehduskausi pelkkää pajausta