Ariadnen kevät ja kesä 2022

Almost ready

Mainly just messing around

This year’s Ariadne’s summer story is mostly about getting ready to sail, you only get to sail at the end, so if that’s all you’re interested in, you should go to chapter On the move.

During the winter, the most memorable Ariadne events of the previous summer were always brought back to mind. Many of them involved mooring or detaching from the pier when the wind was brisk. Especially when starting from the home harbor in a lively easterly crosswind, one step could be to reverse completely away from the pole position, throw the rope loop to the windward pole and wait for the wind to turn the ship’s bow in the direction of travel, i.e. out of the harbor. This method started to be a fairly standard way of leaving Inko harbor when there was a brisk northeast or east wind, i.e. when the wind was blowing from the side. From time to time it had occurred to me how to turn its bow more easily in the desired direction, because Ariadne, especially with Pak, does not turn anywhere much and if it does, the direction is wrong. The answer was always haunted by the bow thruster making a noise similar to the sound of a chainsaw in the boat. As a result of a few conversations on social media and thinking at night, I had researched bow thruster manufacturers and installation instructions and finally ended up ordering one and installing it myself, because that’s where you save money.

There are quite a few manufacturers, the most famous is probably Vetus, which was the first to be considered. In addition to that, at least one Norwegian and another Dutch option was found. In Finnish boat supply stores, prices are always higher and availability is limited. Yep, but surprisingly ill-conceived. In the end, the choice focused on the package manufactured by Boatcraft, which, when ordered from Finland, was several hundreds cheaper than abroad. However, the final choice of supplier was decided by the availability of the steel tunnel for the bow thruster. It would not have been possible to get it from the Dutch merchant with a delivery time of months, and even with Finnish steel merchants, delivery times and availability were question marks. You got everything from Tapimer right away. All I have to do is order and pick up the package.

In addition to the normal painting and varnishing, Ariadne’s spring renovation included the making of two oval, inclined circle-shaped holes in the bow and the welding of a steel pipe to the hull and some related electrical engineering.

The work started with the forking of the location of the propeller tunnel. The first place for the oval circle with a diameter of 185mm was outlined as far forward as possible, but after studying the installation instructions, the hole moved one arc space back. Otherwise, it would have been too close to the surface, as the distance from the water line had to be approximately the same as the diameter. After choosing the location, the task was to drill a pilot hole, which is perpendicular to the hull of the boat and of course in the hull. It’s an easy job, when the hull in the bow curves inward lengthwise and outwards widthwise. However, the job was greatly facilitated by the laser used in construction, which sent a vertical and horizontal line. According to them, based on the auxiliary lines drawn and the measurements made in all possible and impossible directions, the positions of the initial holes with a diameter of 8 mm were outlined. After drilling these guide holes, I pushed an 8mm threaded rod through them and to my great surprise, it was a vater. On the inside, the situation was a little different, but I partly attributed the approx. 10 mm throw to the fact that the frame was once made by hand. I thought of Johanna, whose body line in the last four meters behind was clearly different on different sides, something that came up when I made a new cover and compared the scans on different sides.

After the pilot holes, there was the marking and cutting of the oval holes. Around the time of starting the project, I wondered how to make them, but the solution was a tool described in the installation instructions of another bow thruster manufacturer. It was practically a harp, one leg of which was an 8mm long threaded rod and the other leg was a sharp steel spike at a distance of 92.5mm. By rotating it and at the same time holding it to the frame, it left behind an oval which, viewed directly from the side from the height of the steering hole, was a circle. Cheers!, this is easy!

Tunnel almost ready

I drilled holes in the frame for the propeller tunnel and after one afternoon of gymnastics - the tunnel weighed approx. 15 kg and there were numerous adjustments - the steel tube was in place and after a week it was already welded shut. After the steel work, it was time to paint the frame inside and out. Before that, though, a spoiler had to be shaped at the front edge of the tunnel to direct the flow, otherwise the perpendicular rear part visible from the front of the tube would have acted as a brake for nothing. There were four layers of paint: zinc coating, its intermediate paint, epoxy primer, and on top of that, poison on the outside and glossy polyurethane paint on the inside. The end result satisfied even the author.

The last big one work on the bow thruster project was the electrical side of it. Since the input power is 6kW, I reasoned that it is pointless to pull a wrist-thick copper cable 7m away, but the propeller must have its own batteries close to it. Two 100Ah AGM batteries were selected as batteries. Two, because I think drawing 500A from one battery would have made it short-lived, and thus the current drawn from the batteries was halved. The batteries found their place under the bow spike, so the 50mm2 cables were only one meter long, and they also got their own main switch. After making the brackets for the batteries by welding angle steel, I was satisfied and all that remained was the installation of the joystick for the helmsman.

Tunnel almost ready

Ariadne was launched as usual during midsummer week 21.6. and the mast was raised immediately after landing. Having learned from last time, I had tested the anemometer’s sensor before lifting the mast and this time the anemometer’s battery had survived the winter’s idle state with a charge. Midsummer went well at the dock, and Ariadne moved to her home port the following week.

When I left for the transfer sailing, I had already tested the bow thruster and its operation seemed promising. I got confirmation of its operation when I docked in Inkoo for the first time in the summer. I rode the lift towards Ariadne’s berth. It is in Inkoo harbor across the river and when I was at it I turned the joystick to the left and the bow turned nicely quickly in the same direction and in less than 10 seconds Ariadne had turned 90 degrees almost in place. The berth was directly in front. A little gas and I had docked in an exemplary manner even though I was on the move alone. It’s that easy!

On the move

The holidays started at the beginning of July and the original intention was to go on the usual three-week sailing trip after a week of doing nothing. The unfortunate illness of a loved one and the even more unfortunate transition to more blissful hunting grounds reset the holiday schedules perfectly.

The days passed - but not wasted - and finally the idea of going on a short sailing trip to get some fresh air came up. In addition to the undersigned, the crew consisted of Isa and Niina. According to wishes, the target was Helsingholm for a couple of days and that would also come true.

The first night, which was also the night of the first day of August, was spent at Inkoo’s guest marina after a great evening of board games. We only got to the night tree in the morning. In accordance with the demanding schedule, the departure was also scheduled accordingly, i.e. the moment of departure came when you woke up. The sunny morning greeted warmly, Ariadne backed away from her position and with the favorable assistance of the bow thruster, the bow turned easily to the east, a bit more gas and the journey had begun. Elisaari or Källviken have often been the target of the first day, but now Tammisaari was chosen as the target.

A fresh headwind prevailed all day and that meant motoring all the way to the destination. Docking to the land berth in a slightly picking up wind went smoothly from the beginning of the afternoon and the sunshine complemented the leisurely afternoon. A little speed was gained when a 30-square-meter island cruiser approached the harbor in the still brisk southerly wind, under sail. The big one fell down before the port, and its journey continued quite fast thanks to the bowsail. There was plenty of room next to us, and the mahogany beauty in question turned to our starboard side, grabbed the stern buoy and ended up leaning against our side. We pulled it forward the last few meters and the bow was also closed. Docking with sails was not normal for it, however, the engine battery had died and the job was dictated more by necessity.

Dinner was enjoyed following the old tradition at Albatross and both steaks and roast puddings were just as tasty as 20 years ago.

Dinner at Albatross, excellent!

The next morning, August 3rd, was quite early. We left the pier before seven in the morning and the planned destination was Högsåra. The wind was promised to be quite moderate between south and southwest and it promised sailing. We raised the sails after two hours of circling, with the bow pointing more or less towards the west. The triple genoa and mainsail worked over Hanko’s eastern and also western ridge, and we lowered the sails shortly before Högsåra at Kasnäs.

Tulliniemi ahead

Högsåra’s imperial harbor had plenty of room, on the windward side. We were on time enough that Niina managed to book a better sauna for the evening. We outsourced the sweet service after the meal to Farmors cafe, and the evening after the sauna ended with a board game.

At nine in the morning we continued our journey. In the evening, I half-carelessly mentioned out loud that it was a three-hour journey to Helsingholm. Our departure time was based on that half-careless estimate of mine. A quick look at the map totally ruined it. Three hours from Högsåra to Helsingholm, hmmm……. depends of course on which mode of transportation. With a canoe or a hopper board, maybe. Ariadne? I eased up on the gas, because the journey was made entirely by engine power and the updated estimate of the journey time was reduced to just over an hour, so no rush.

Arrived in Helsingholm, the boat crews were mainly still having breakfast, and only a few left. The first thought was to dock at the long pier, which today has stern buoys. In the message exchange between the boat mooring there and those on the pier, the word low was the main part, so the long pier fell out of the options. I steered Ariadne in the direction of the old landing stage to take a closer look at what it has to offer. There would have been, with a little tweaking, one place where the stern buoy would have been near the silo, but after a quick discussion we buried the idea. There was one boat leaving from the north side of the pier and we decided to go to the place it vacated, even though it was closest to the shore. We moored normally and concluded that it was low. Fortunately, the leading edge of the keel was far enough away that there was approximately twenty centimeters between the bottom and the keel. Next, the neighbor on the outer side left and we decided to move the boat a little outside to the vacated spot, but at the same time, on the other side of the dock, from the place I was considering, Elan became a new neighbor, whose skipper was quite warm. The source of the heat was the shallowness of the port, because the draft of their boat was 2.2m, and there was obviously a clear upper limit for berthing, because the keel, they say, always bottomed out. However, after half an hour of adjustment, the neighbor remained at the bow berth even though there had been talk of leaving the entire port.

Thanks to our early arrival, we were even able to reserve a sauna and euro coins were also found in the boat, so warm water was guaranteed. Three days passed in Helsingholm and apart from meals, saunas, a few walks and board game evenings, there wasn’t much else in the program, and it wasn’t necessary.

One of the best saunas around

We broke away on the morning of August 7th and headed home. The target was Hanko. The initial part went smoothly with engine power and around Stora Kråkö we raised the sails. We took them down in front of Hanko’s Itäsatama and started the engine and Ariadne’s bow turned towards the harbor. Isa, who is at the helm, stated that the rudder feel was somehow strange……. Based on quick analysis, the rudder cable was cut. I just changed them three years ago…… no I guess…….. yep. Exactly. Some moron had forgotten the cogs on the rudder cable’s cap screw. Gear to neutral, speed to zero, are there boats nearby? No, except for a Coast Guard patrol ship that must have been thinking about our maneuver. I replaced the half of the cap screw that came off, tightened it up and we got the rudder back online. Isa turned the bow back towards Itäsatama. We moored in the standard place, i.e. as close as possible to HSF. Lila, the birthday hero, arrived and we had a festive evening with the family.

We spent the next day in Hanko, and on August 9 we left for home, by engine. We arrived in Inkoo in the evening.

The highlights of the end of the summer were at least the Vormö runt, i.e. one Sunday sailing where we sailed the inner channel to Vormö and returned via Porkkalanselä to Inkoose. The Sunday in question was the final Sunday of the sailing season, which I didn’t register for some reason, because the following weekend I headed to Lähteela for solo sailing on Ariadne. I thought that I was on time when the Smerians were not seen there since the early afternoon. The truth was revealed after the lunch break when I repeated the invitation to the closing party of the sailing season. No wonder I didn’t see any friends, I was a week late. After a short reflection, I decided to return to Inkoosee to personally wish Sofia a safe trip back to London.

The season ended with sailing to the dock as usual. I left on Thursday, September 29, and Friday would be a spare day if I end up staying somewhere along the way. As a result of the pleasant weather, I found myself and Ariadne in Tammisaari. In the evening, the cool weather called to put on the Webasto, and so I did. After half an hour of tinkering, a familiar noise started to be heard and heat flowed into the almost frosty interior. However, the joy was short-lived, as the heater threw in the towel after 15 minutes. The cool evening continued into a cold night. However, I woke up in the morning after a good night’s sleep and luckily it wasn’t cold. After the morning fog, I headed to Ariadne’s dock, where I arrived in the middle of the day, just in time before the dune’s Teams meeting.

Tammisaari late in the autumn

I had scheduled the lifting for the beginning of the following week, so I had the weekend to move the engine one and a half meters back from the boat for removal. The plans were to move Ariadne’s engine, Mersu from 1979, to the garage for a walk-through, because the engine smoked a little and nothing had been done to it in 40 years, other than changing the oil and fuel filters. During the weekend, I replaced Ariadne’s engine with wheels, and it moved surprisingly easily along the rails I made to the silo, where I had made a hatch for a possible engine lift some years ago.

Ariadne went up on Monday, October 3rd, preceded in the morning by dropping the mast and lifting the engine onto the trailer. The season ended, but at the same time it promised something to do for winter evenings because Ariadne’s engine is now in the garage and the engine restoration project has started.

The past season was unfortunately short, but the next season is getting closer all the time and the pace is getting faster, so I guess there is enough to do in the winter. Early launch?

t. Humes

Pääasiassa pelkkää pajaamista

Tämän vuoden Ariadnen kesä juttu on suurimmalta osin pajausta käsittävä, purjehtimaan päästään vasta loppuolella eli jos vain se kiinnostaa kannattaa siirtyä sivulle abc lukuun Liikkeelle.

Talven aikana tuli aina välillä palautettua mieleen edellisen kesän mieleenpainuvimipia Ariadne-tapahtumia. Niistä monessa oli kyseessä laiturointi tai irrottautuminen laiturista kun tuuli oli reippaanpuoleinen. Varsinkin kotisatamasta pirteässä idänpuoleisessa sivutuulessa lähdössä saattoi yksi vaihe olla se, että paalupaikalta peruutetaan juuri ja juuri kokonaan pois, heitetään köyden lenkki tuulen puolen paaluun ja odotetaan, että tuuli kääntää aluksen keulan menosuuntaan eli satamasta ulos. Tämä tapa alkoi olla aika vakio tapa lähteä Inkoon satamasta reippaan koillis- tai itätuulen vallitessa eli kun tuuli sivusta. Silloin tällöin oli mielessä käynyt, että miten sen keulan saisi helpommin käännettyä haluttuun suuntaan, sillä Ariadne ei varsinkaan pakilla käänny paljon mihinkään ja jos se sen tekee niin suunta on väärä. Vastauksena kummitteli aina se veneessä moottorisahan ääntä muistuttavaa meteliä pitävä keulapotkuri. Muutamien some-keskustelujen ja öisten pohtimisten tuloksena olin kartoittanut keulapotkurien valmistajia ja asennusohjeita ja päätynyt lopulta sellaisen tilaamaan ja asentamaan sen itse, sillä siinähän säästää.

Valmistajia on jokunen kappale, tunnetuimpia lienee Vetus joka oli ensimmäisenä pohdinnassa. Sen lisäksi löytyi ainakin yksi norjalainen ja toinen hollantilainen vaihtoehto. Suomen venetarvikeliikkeissähän hinnat ovat aina korkeammat ja saatavuus rajoitettua. Jep, mutta yllättäen väärin ajateltu. Valinta kohdistui lopulta Boatcraftin valmistamaan pakettiin, joka Suomesta tilattuna oli useamman satasen halvempi kuin ulkomailla. Lopullisen toimittajavalinnan ratkaisi kuitenkin keulapotkurin terästunnelin saatavuus. Sitä ei Hollannin kauppiaalta olisi saanut kuin vasta kuukausien toimitusajalla ja suomalaisilla teräskauppiaillakin toimitusajat ja saatavuus olivat kysymysmerkkejä. Tapimerilta sai kaiken saman tien. Ei muuta kuin tilaten ja hakemaan paketti.

Ariadnen kevätkunnostukseen tuli näin normaalin maalauksen ja lakkauksen lisäksi kahden soikean kaltevan ympyrän muotoisen reiän tekeminen keulaan ja teräsputken hitsaus runkoon ja hiukan siihen liittyvää sähkötekniikkaa.

Homma alkoi potkuritunnelin sijainnin haarukoinnilla. Ensimmäinen paikka 185mm halkaisijan omaavalle soikealle ympyrälle tuli hahmoteltua mahdollisimman keulaan, mutta asennusohjeiden tutkimisen jälkeen reikä siirtyi yhden kaarivälin perään päin. Muuten se olisi ollut liian lähellä pintaa, sillä etäisyys vesilinjasta piti olla suurin piirtein halkaisijan verran. Sijainnin valinnan jälkeen oli tehtävänä ohjausreiän poraaminen joka on kohtisuorassa veneen runkoon nähden ja tietenkin vaaterissa. Helppo homma, kun keulassa runko kaartuu sisäänpäin pituussuunnassa ja ulospäin leveyssuunnassa. Hommaa kuitenkin helpotti suuresti rakentamisessa käytettävä laser joka lähetti pystysuoraa ja vaakasuoraa viivaa. Niiden mukaan piirrettyjen apuviivojen ja kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin suuntiin tehtyjen mittausten perusteella hahmottuivat 8mm halkaisijan omaavien alkureikien paikat. Näiden ohjausreikien poraamisen jälkeen työnsin niiden läpi 8mm kierretangon ja hienoiseksi yllätyksekseni se oli vaaterissa. Sisäpuolelta tilanne oli hiukan erilainen, mutta n. 10 mm heiton syyksi laitoin osittain sen, että runko on aikoinaan käsityönä tehty. Mieleeni tuli Johanna, jonka runkolinja viimeisen neljän metrin matkalla perässä oli eri puolilla selvästi erilainen, asia joka tuli esille kun tein uutta kantta ja vertailin eri puolen skantäkkejä keskenään.

Ohjausreikien jälkeen oli soikeiden reikien merkitseminen ja leikkaaminen. Projektin aloittamisen aikoihin mieltä askarrutti kuinka ne saa tehtyä, mutta sen ratkaisuksi tuli toisen keulapotkurivalmistajan asennusohjeissa kuvailtu työkalu. Se oli käytännössä harppi jonka toisena jalkana toimi 8mm metrin mittainen kierretanko ja toisessa jalassa 92,5mm etäisyydellä oleva terävä teräspiikki. Sitä pyöräyttämällä ja samalla pitämällä kokoajan rungossa kiinni jätti jälkeensä soikion joka suoraan sivusta ohjausreiän korkeudelta katsottuna oli ympyrä. Heureka!, tämähän on helppoa!

Tunneli melkein valmis

Rälläköin runkoon reiät potkuritunnelia varten ja yhden iltapäivän voimistelun jälkeen - tunneli painoi n. 15kg ja sovituskertoja oli lukuisa määrä - teräsputki oli paikoillaan ja viikon kuluttua se oli jo hitsattuna kiinni. Terästöiden jälkeen oli aika maalata runko sisä- ja ulkopuolelta. Ennen sitä oli tosin muotoiltava spoileri tunnelin etureunaan virtauksen ohjaamiseksi, muuten putkesta edestäpäin näkyvä kohtisuora takaosa olisi turhaan toiminut jarruna. Maalikerroksia tuli neljä: sinkkipinnoite, sen välimaali, epoksiprimeri, ja sen päälle myrkky ulkopuolelle ja sisäpuolelle kiiltävä polyuretaanimaali. Lopputulos tyydytti jopa tekijää.

Viimeinen suurehko työ keulapotkuriprojektissa oli sen sähköpuoli. Koska ottoteho on 6kW, järkeilin että on turha vetää ranteenpaksuista kuparikaapelia 7m matkaa vaan potkurille on oltava omat akut lähellä sitä. Akuiksi valikoitui kaksi kappaletta 100Ah AGM akkuja. Kaksi siksi, että mielestäni 500A imeminen yhdestä akusta olisi tehnyt siitä lyhytikäisen, ja näin akuista otettava virta puolittui. Akut löysivät paikkansa keulapiikin punkan alta, jolloin 50mm2 kaapelit olivat vain metrin mittaisia, lisäksi niille tuli oma pääkytkin. Tehtyäni akuille kulmateräksestä hitsaamalla telineet olin tyytyväinen ja jäljelle jäi vain joystickin asennus ruorimiehelle.

Tunneli melkein valmis

Ariadne laskettiin veteen totutusti juhannusviikolla 21.6. ja masto nostettiin välittömästi laskun jälkeen. Viime kerrasta viisastuneena olin testannut tuulimittarin anturin ennen maston nostoa ja tällä kertaa tuulimittarin akku oli selvinnyt talven joutenolosta varattuna. Juhannus sujui telakan laiturissa ja kotisatamaan Ariadne siirtyi seuraavalla viikolla.

Siirtopurjehdukselle lähtiessäni olin jo testaillut keulapotkuria ja sen toiminta vaikutti lupaavalta. Vahvistuksen sen toiminnasta sain laituroidessani Inkoossa kesän ensimmäistä kertaa. Ajelin hissukseen kohti Ariadnen laituripaikkaa. Se on Inkoon satamassa poikittain jokeen nähden ja kun olin sen kohdalla käänsin joystickiä vasemmalle ja keula kääntyi mukavan ripeästi samaan suuntaan ja alle 10 sekunnissa Ariadne oli kääntynyt 90 astetta lähes paikallaan. Laituripaikka oli suoraan edessä. Hieman kaasua ja olin laituroinut esimerkillisesti vaikka olinkin yksin liikkeellä. On tää helppoa!

Liikkeelle Lomat alkoivat heinäkuun alkupuolella ja alkuperäinen tarkoitus oli lähteä tavanomaiselle n. kolmen viikon purjehdukselle viikon lorvailun jälkeen. Lähipiirissä ollut ikävä sairastuminen ja vielä ikävämpi siirtyminen autuaammille metsästysmaille resetoi loma-aikataulut täydelllisesti.

Päivät kuluivat - mutta eivät hukkaan - ja lopulta kypsyi ajatus lähteä lyhyelle purjehdukselle tuulettumaan. Miehistö koostui allekirjoittaneen lisäksi Isasta ja Niinasta. Toiveiden mukaisesti target oli Helsingholm pariksi päiväksi ja se myös tulisi toteutumaan.

Ensimmäinen yö, joka oli samalla elokuun ensimmäisen päivän yö, vietettiin Inkoon vierasvenesatamassa mainion lautapeli-illan jälkeen. Yöpuulle päästiin vasta aamuyöstä. Vaativan aikataulun mukaisesti lähtökin oli aikataulutettu vastaavasti eli lähtöhetki koitti kun herättiin. Aurinkoinen aamu tervehti lämpimästi, Ariadne peruutti paikaltaan pois ja keulapotkurin suotuisalla avustuksella keula kääntyi vaivatta itään, hiukka lisää kaasua ja matka oli alkanut. Usein on ensimmäisen päivän targettina ollut Elisaari tai Källviken, mutta nyt kohteeksi valikoitui Tammisaari.

Vieno vastatuuli vallitsi koko päivän ja sehän tarkoitti koneella ajoa aina perille asti. Laiturointi maalaituriin hiukan virinneessä tuulessa sujui jo alkuiltapäivästä ilmeettömästi ja auringonpaiste täydensi leppoisaa iltapäivän viettoa. Hieman vauhtia saatiin, kun satamaa lähestyi edelleen reipastuneessa etelänpuoleisessa tuulessa 30-neliöinen saaristoristeilijä, purjein. Iso putosi alas jo ennen satamaa, ja sen matka jatkui keulapurjeen turvin aika vauhdikkaasti. Vieressämme oli reippaasti tilaa, ja kyseinen mahonkikaunotar kääntyi oikealle puolellemme, nappasi peräpoijun ja päätyi nojaamaan kylkeemme. Vedimme sitä eteenpäin muutaman viimeisen metrin ja keulakin oli kiinni. Purjeilla laiturointi ei ollut sille kuitenkaan normaalia, moottorin akku oli sipannut ja homma oli enemmän pakon sanelema.

Illallinen nautittiin vanhaa traditiota noudattaen Albatrossissa ja sekä pihvit että paahtovanukkaat olivat aivan yhtä maukkaat kuin 20 vuotta aiemmin.

Albatrossin erinomainen annos

Seuraava aamu, 3. elokuuta, oli melko aikainen. Irrottauduimme laiturista ennen aamuseitsemää ja kohteeksi oli suunniteltu Högsåra. Tuulta oli luvattu etelän ja lounaan väliltä varsin maltillisesti ja se lupaili purjehtimista. Nostimme purjeet kahden tunnin köröttelyn jälkeen kun keula osoitti suurin piirtein länteen päin. Kolmosgenua ja isopurje tekivät töitä Hangon itäisen ja myös läntisen selän yli, ja purjeet laskimme vähän ennen Högsåraa Kasnäsin kohdalla.

Tulliniemi edessä

Högsåran keisarinsatamassa oli runsaasti tilaa, tuulen puolella. Olimme sen verran ajoissa, että Niina onnistui varaamaan paremman saunan illaksi. Ruokailun jälkeisen makean tarjoilun ulkoistimme Farmors cafeelle ja saunanjälkeinen ilta päättyi lautapeliin.

Aamuyhdeksältä jatkoimme matkaa. Olin illalla puolihuolimattomasti tuumannut ääneen, että Helsingholmiin on kolmen tunnin matka. Lähtöaikamme perustui tuohon puolihuolimattomaan arviooni. Pikainen vilkaisu karttaan romutti sen totaalisti. Kolme tuntia Högsårasta Helsingholmiin, hmmm……. riippuu tietenkin, millä liikkumismuodolla. Kanootilla tai suppilaudalla ehkä. Ariadnella? Hölläsin kaasua, sillä matka tehtiin kokonaan konevoimin ja päivitetty arvio matka-ajasta supistui reiluun tuntiin, joten ei kiirettä.

Perillä Helsingholmissa venekunnat olivat pääasiassa vielä aamiaisella, ja vain muutama teki lähtöä. Ensimmäinen ajatus oli laituroitua pitkään laituriin, jossa on nykyään peräpoijut. Sinne laituroivan veneen ja laiturilla olijoiden viestivaihdossa sana matalaa oli pääosassa joten pitkä laituri putosi vaihtoehdoista. Ohjasin Ariadnen vanhan maalaiturin suuntaan katsastaakseni tarkemmin sen tarjonnan. Siinä olisi ollut, pienellä virittelyllä, yksi paikka jolloin peräpoiju olisi ollut sitloodan paikkeilla mutta pikaisen neuvottelun jälkeen hautasimme idean. Laiturin pohjoispuolelta oli yksi vene lähdössä ja päätimme mennä sen vapauttamalle paikalle vaikka se olikin lähinnä rantaa. Laituroimme normaalisti ja totesimme, että onpa matalaa. Onneksi kölin etureuna oli sen verran kaukana, että pohjan ja kölin väliin jäi arviolta parikymmentä senttiä. Seuraavaksi lähti ulomman puolen naapuri ja päätimme siirtää veneen hiukan ulommas vapautuneelle paikalle, mutta samaan aikaan laiturin toiselta puolelta, pohtimastani paikasta, tuli uudeksi naapuriksi Elan, jonka kippari oli melko lämpimällä päällä. Lämmön lähde oli sataman mataluus sillä heidän veneensä syväys oli 2,2m ja ilmeisen selvä yläraja laituriointiin sillä köli kuulemma otti aina välillä pohjaan. Puolen tunnin säätämisen jälkeen naapuri jäi kuitenkin keula laituriin vaikka puheissa oli ollut poistuminen koko satamasta.

Aikaisen saapumisen ansiosta saimme jopa varattua saunan ja veneestä löytyi euron kolikoitakin joten lämmin vesi oli taattu. Kolme päivää kului Helsingholmissa ja ohjelmassa ei aterioinnin, saunomisen, muutaman kävelyretken ja lautapeli-iltojen lisäksi paljoa muuta ollut, eikä tarvinnut.

Parhaita saunoja Saaristomerellä

Irrottauduimme elokuun 7. päivän aamuna ja suuntasimme kotimatkalle. Kohteena oli Hanko. Alkupätkä sujui pläkässä konevoimin ja Stora Kråkön paikkeilla nostimme purjeet. Alas ne otimme Hangon Itäsataman edustalla ja laitoimme koneen käyntiin ja Ariadnen keula kääntyi kohti satamaa. Ruorissa oleva Isa totesi ruorituntuman olevan jotenkin outo……. Rivakan analyysin perusteella ruorivaijeri oli poikki. Juurihan ne vaihdoin kolme vuotta sitten…… ei kai…….. jep. Juuri niin. Ruorivaijerin vanttiruuvista oli joku urpo unohtanut sokat. Vaihde vapaalle, vauhti nolliin, onko lähistöllä veneitä? Ei, paitsi merivartioston vartiolaiva joka varmaan pohti manööveriämme. Laitoin vanttiruuvin irronneen puolikkaan paikoilleen, kiristin sen ja saimme ruorin takaisin online. Isa käänsi keulan takaisin kohti Itäsatamaa. Laituroimme normipaikalle eli mahdollisimman lähelle HSF:ää. Lila, syntymäpäiväsankari, saapui paikalle ja vietimmekin juhlailtaa perheen kesken.

Hangossa vietimme vielä seuraavan päivän ja 9. elokuuta lähdimme kotia kohti, pläkässä eli konevoimin. Inkooseen saavuimme iltakuudelta.

Loppukesän kohokohtia oli ainakin Vormö runt eli yksi sunnuntaipurjehdus jossa purjehdimme sisäväylää Vormön luo ja palasimme Porkkalanselän kautta Inkooseen. Kyseinen sunnuntai oli purjehduskauden päättäjäissunnuntai jota en jostain syystä rekisteröinyt, sillä seuraavana viikonloppuna suuntasin Ariadnella yksinpurjehdukselle Lähteelään. Pohdin olevani ajoissa kun SMeriläisiä ei siellä alkuiltapäivästä näkynyt. Totuus paljastui lounastauon jälkeen kun kertasin kutsun purjehduskauden päättäjäisiin. Ei ihme, ettei tuttuja näkynyt, olin viikon myöhässä. Lyhyen pohdinnan jälkeen päätin palata Inkooseen toivottamaan Sofialle henkilökohtaisesti hyvää paluumatkaa Lontooseen.

Kausi päättyi tutusti telakallepurjehdukseen. Lähdin matkaan syyskuun 29. torstaina ja perjantai olisi varapäivä jos päädyn jäämään jonnekin matkan varrelle. Leppoisan kelin lopputuloksena löysin itseni ja Ariadnen Tammisaaresta. Illalla viileä keli kehotti laittamaan Webaston päälle, ja niin tein. Puolen tunnin nikottelun jälkeen alkoi kuulua tuttu kohina ja lämpö virtasi lähes huurteisiin sisätiloihin. Riemu oli kuitenkin lyhyt, sillä lämmitin heitti pyyhkeen kehään 15 minuutin jälkeen. Viileä ilta jatkui kylmänä yönä. Heräsin aamulla kuitenkin hyvin nukutun yön jälkeen eikä ollut onneksi kylmä. Aamuisen sumun jälkeen suuntasin Ariadnen telakalle jonne saavuin jo puolilta päivin, juuri sopivasti ennen duunin Teams-palaveria.

Tammisaari syksyllä

Noston olin sopinut seuraavan viikon alkupuolelle, joten minulla oli viikonloppu aikaa saada moottoria siirrettyä puolisentoista metriä taaksepäin veneestä poisnostoa varten. Suunnitelmissa oli nimittäin siirtää Ariadnen moottori, mersu vuodelta -79 autotalliin läpikäyntiä varten koska moottori savutti lievästi ja sille ei oltu 40 vuoden aikana tehty muuta kuin vaihdettu öljyjä ja polttoainesuodattimia. Viikonlopun aikana laitoin Ariadnen moottorin kumityynyjen tilalle pyörät ja se siirtyi tekemiäni kiskoja pitkin yllättävän helposti sitloodan kohdalle, johon olin joitain vuosia sitten tehnyt mahdollista moottorin nostoa varten luukun.

Ariadne nousi ylös maanantaina 3. lokakuuta, sitä edelsi aamulla maston kaato ja moottorin nosto peräkärryyn. Kausi päättyi, mutta samalla se lupasi tekemistä talvi-illoiksi koska Ariadnen moottori on nyt autotallissa ja moottorin kunnostusprojekti on alkanut.

Kulunut kausi jäi valitettavan lyhyeksi, mutta seuraava kausi lähestyy koko ajan ja vauhti sen kuin kiihtyy joten taitaa talvella riittää tekemistä. Aikaisin veteen?

t. Humes