Kevät 2019, hidasta on

Alkukevään innostus ja pläni saada vene ja ehkä jopa molemmat veteen romuttuivat viimeistään siinä vaiheessa kun generoin itselleni vajaan kahden viikon jenkkimatkan toukokuulle.

Johanna ja Ariadne saivat siis odottaa ilman muutoksia kuntoihinsa pari kriiittistä viikkoa toukokuussa ja kun kaksoset jotka olivat briteissä opiskelemassa vielä valmistuivat kesäkuussa tarkoitti se paria viikkoa briteissä kesäkuussa ja sitä, että vain toinen vene menee veteen. Ja se oli Ariadne. Johannakin oli ollut tarkoitus laskea ennen juhannusta veteen ja sain jopa kyljet hiottua mutta aika loppui kesken. Idea alunperin kun oli, ettei venettä saa myytyä kuivalta maalta.

Ariadnen pohjasta ei kevyestä hausta huolimatta löytynyt reikiä, mutta vesilinjan yläpuolinen osa kaipasi melko paljon huolenpitoa. Muutaman millin paksuinen pakkeli joka kyljessä on ollut alusta lähtien, ei ilmeisesti pidä Suomen pakkasista ja ilmaisi sen lohkeamalla irti rungosta. Sama juttu tapahtui edellisen vuoden keväällä joten tilanne ei ollut mitenkään yllättävä. Tosin lohkeilevia paikkoja oli paljon enemmän kuin edellisenä keväänä.

Epoksipakkelia vesilinjan yläpuolelle kului lopulta reilut viisi kiloa. Paikkojen hionnan ja paikkamaalausten jälkeen hioin koko kyljen ja maalasin sen kokonaan ja lopputulos oli tyydyttävä. Onneksi maalina oli Epifanes, eikä edellisenä vuotena käytetty Hempel joka peittää värieroja todella surkeasti. Yksi kerros Epifanesia riitti mainiosti. Muita isoja työkohteita ei ollut ellei sellaiseksi lasketa ikuisuusprojektiksi muotoutunutta merivesipumpun vaihtoa. Ja se jäi tietenkin vaihtamatta. Ja sitten oli vielä moottorin kytkin….